Luin jostain joskus, että joku pakasti sipulinkuoria ja vastaavia kasvisjämiä keittääkseen niistä myöhemmin liemen. Sipulinkuoria? Ajatus kuulosti äkkisiltään hieman äärimmäiseltä, mutta jäi mieleen kypsymään.
Pari viikkoa sitten päätin kokeilla. Sipulistahan menee usein kiireessä työskennellessä haaskuuseen se vihertävä ja lommoinen uloin kerros kuorten mukana. Ja se vähän puumainen ja kova kanta. Myös valkosipulinkynsien kannat menevät helposti hukkaan. Tuoreyrteistä taas tulee monesti käytettyä vain lehdet, jolloin varret päätyvät ennemmin tai myöhemmin kompostiin. Mitä, jos kaikki nuo osat päättäisikin pelastaa? Ja porkkanoiden ja muiden juuresten kuoret. Ja kaikenlaista hieman nahistunutta ja epäesteettistä, mikä olisi kuitenkin periaatteessa syötävää.
Aloin pakastaa kasvinjämiä, ja kun näin, mihin tahtiin astia alkoi täyttyä, alkuperäinen epäilykseni vaihtui innostukseksi. Sitä tavaraahan on heitetty mäkeen aika paljon!
Ainesten päälle kaadetaan vettä sen verran, että ne suunnilleen peittyvät.
Joukkoon lisätään muutama kuivattu sieni, jos sellaisia sattuu olemaan, ja lusikallinen oliiviöljyä aromisieppariksi. Keitellään kannen alla puolisentoista tuntia. Lopuksi liemi siivilöidään. Marttojen sivuilla varoiteltiin perustellun oloisesti puristelemasta kasviksia.
Lopuksi lisäsin suolaa, ja siinä se sitten oli.
Valmista lientä syntyi prosessissa selvästi vähemmän, kuin mitä aluksi kaadoin kattilaan vettä. Se oli sameampaa kuin kaupan liemikuutioista tai pullofondista saatava.
Liemi ei kai säily kuin pakastettuna, joten se kannattaa käyttää viimeistään seuraavana päivänä.
Keittelyyn käytettävä energiamäärä lienee niin suuri, että kasvinjämien kompostointi saattaisi olla ekologisempi vaihtoehto. Tällä jämäruoalla ei maailmaa pelasteta. On kuitenkin irrationaalisesti tyydyttävää saada hyödynnettyä isot kasat materiaalia, joka muuten menisi hukkaan. Ja se tuoksu, ja se maku… merkittävästi täyteläisempiä kuin marketin tuotteissa. Tästä tulee tapa!
Jukka Laajarinne 