Olen yksi niistä miljoonista ihmisistä, joiden tyytymättömyys asioiden tilaan purkautuu ensisijaisesti jupisemalla, kirjoittelemalla ja jossain määrin siinä, miten teen kulutusvalintoja. Neljällä sanalla: vaaraton systeemin kesyttämä kaveri.
Aloin taas ajatella asiaa aktiivisemmin, kun näin pari päivää sitten elokuvan The Cove, jossa kerrottiin delfiiniaktivistien monimutkaisesta projektista laittomuuksien ja brutaalin teurastuksen paljastamiseksi. Elokuvan aktivistit olivat kypsiä aikuisia ihmisiä, joita ei silti oltu kokonaan nujerrettu. Amerikkalaisen pragmatismin valoisa puoli: asioille voi todella tehdä jotain.
Nostan The Coven toimijoille hattua, aivan kuten nostan hattua niille kotoperäisille aktivisteille, jotka ovat käyneet paljastamassa, mistä on aikamme sikateollisuus tehty. (Tossa sulle, Mikko, yksi syy vastustaa nykymuotoista kapitalismia: ne heikot todella kärsivät, joilta ei kysytä. Viiden pennin tähden.)
On muuten viime päivinä ollut luomuliha vähissä kauppojen hyllyillä; veikkaan, että äkkiä kasvanut kulutus on jostain muusta myynnistä pois.
Niin, ja sekään ei harmita, että Berlusconi sai turpiinsa. Oikeaan osoitteeseen meni. Kirkolla päähän!
Mutta miksi niin harva toimii? Miksi me kaikki vain kitisemme? Mistä on tämä toiminnan eteen nostettu kynnys tehty?
Jukka Laajarinne 