Ansaittua hyvinvointia

Suuren KuntoSaliKetjun (jatkossa lyhemmin SKSK) edustaja vaati minua tutustumiskäynnille. Eräs tuttavani oli tällaisesta tutustumisesta saanut paljon hyvää oloa, joten miksikä en kävisi katsomassa minäkin? Ja olihan se – ajatuksia herättävä kokemus.

Saavun paikalle sovittuun aikaan. Entinen teollisuusrakennus ei näytä ulos päin kovin kummoiselta, mutta kun esittelijä kierrättää minut tehdashallista toiseen, olen vaikuttunut. Kyseessä on valtava, Star Trek -tyyliin siisti ja valoisa, väljästi täytetty laitos. Ilmapiiri on näin aamupäivällä rauhallinen, liikkujia paikalla melko vähän. Esittelijä kehuu erilaisia ryhmäliikuntamahdollisuuksia: ”*** on tosi kovaa rääkkiä, ja keskiviikkoisin on ***. Se, se on kyllä ihan täyttä tappoa!”

Suurin osa tarjonnasta vaikuttaa silti ihan terveelliseltä. Uskon toki, että koko kuntosalihomma on fyysisesti hyvä juttu ja tekisi varmasti hyvää minullekin. Keskityn kuitenkin kuitenkin siihen puhuntaan (Hah! Vältinpä sanan ”diskurssi” käytön!) ja ideologisiin piirteisiin, joita luulen havainneeni.

Tarjolla on siis itsensä kiduttamista ja kuolettamista, mortifikaatiota, kuten asia on katolisessa kirkossa nimetty. ”Monin paikoin ihmiset eivät ymmärrä kärsimyksen puhdistavaa ja myötälunastavaa voimaa…” (Opus Dein prelaatin paimenkirje, 2009)

Juuri itserääkkäyksen lunastavaan voimaan SKSK:n esittelijäkin vetoaa: ”Treenin jälkeen on sitten niin hyvä olo ja hyvä omatunto, kun tietää tehneensä jotain. Ja nälkä, ja kun menee oikein kunnolla syömään, tietää ansainneensa sen.”

Kysymys on siis nautinnon ansaitsemisesta tai ennakkoon maksamisesta tehdassalissa työskentelemällä (jos toisteiset, yksitoikkoiset liikkeet jotakin muistuttavat, niin tosiaankin liukuhihnatyötä).

Hiljainen spinning-sali on suorastaan vavisuttava. Ainakin sata kuntopyörää suorissa riveissä ja jonoissa. Mekaaanisten laitteiden sulkeiset, joiden täsmällinen kauneus saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Minun ei tarvitse kuvitella ihmisiä noita laitteita polkemaan. Riittää nähdä laitteiden järjestys, käskytetty konemaisuus, jolle joukkokokouksen osallistuja itsensä alistaa. Jotain komeampaa olen nähnyt ainoastaan Itä-Saksaa käsittelevissä dokumenttielokuvissa.

Olen muuten aina ihmetellyt ihmisten halua osallistua ryhmäjumppaan ja muihin paraateihin, jonkun toisen komennettavaksi. Mitä se kertoo meistä? Mitä kertoo yhteiskunnastamme se, että samat ihmiset, jotka vaalivat puheissaan yksilönvapautta, haluavat maksaa siitä, että tulevat vapaa-ajallaan komennetuiksi? Erityinen feministinen kysymys: mitä kertoo maailmastamme, se että nimenomaan naiset haluavat olla joukkoina käskytettävinä?

Suurin osa tiloista on toki tarkoitettu itsenäiseen työskentelyyn.

Esittelykierroksen jälkeen istumme pöydän ääreen, ja minulta pyydetään ratkaisua. Minulle ilmoitetaan jäsenyyden kuukausihinta, vaikka myytävänä ei ole kuukausia vaan vuosia (pieni kuluttajansuojaongelma, ehkä?). Minulle sanotaan jopa, paljonko maksu on päivää kohden: reilut pari euroa ei olisi paha hinta mistään palvelusta, jota todella käyttää, joten tarjous ihan oikeasti houkuttelee. (Vuosimaksun kaveri laskee alakanttiin pieleen.) Koska puhe ei todellisuudessa ole muutamasta kympistä (kuukausihinta) vaan monesta sadasta eurosta (vuosimaksu), haluan harkita asiaa. Voisin vaikka ottaa yhteyttä huomenna? Ajatus ei ole esittelijästä hyvä. Olet jo tullut paikalle, miksi et jo pistäisi nimeäni paperiin? Mitä, jos saisit vielä tällaisia ja tällaisia lisäetuja? Tämä on esittelijältä moka, ainakin minun tapauksessani. Tämän tyyppiset manipulointikeinot ovat minulle kirjallisuudesta ja myös kenttätutkimuksista tuttua kauraa. Hätäisiin mutta suuriin ratkaisuihin prässääminen on erinäisissä kyseenalaisissa lahkoissa hyväksi ja toimivaksi havaittu menetelmä: ihminen saadaan tekemään asioita, joita hän ei oikeastaan haluaisikaan tehdä. Minussa se herättää kuitenkin ensisijaisesti vastustusta, ja koko SKSK luiskahtaa bisnesuskontojen kategoriaan.

Tutustun laitteisiin omatoimisesti vajaan tunnin ajan. Aerobiseen liikuntaan tarkoitetut härvelit ovat juuri niin puuduttavia kuin pelkäsinkin. Joissain muissa löydän itsestäni uusia lihaksia – joita minulla ei ole – ja siksi myös syyn käydä salilla. Mutta ulkona paistaa aurinko. Mieluummin olisin vaikka lumikenkäilemässä.