Nyt, kun Suomen Kuvalehti valitsi ”hauskan, terävävän ja provosoivan” pamflettini vuoden kiinnostavimpien kirjojen joukkoon, alan olla valmis lopettamaan mediaseurannan. Mitä muuta kirjasta on sanottu? Esimerkiksi tällaista:
“Vuosittain ilmestyy muutamia merkittäviä kirjoja. Tämä on yksi niistä.” (Jouko Kämäräinen, Elonkehä)
“Miksi kasvatuskysymyksen ympärillä pyörii niin pelonsekainen ilmapiiri? Olisiko aika hellittää huolehtimis- ja hyysäämiskulttuurista, uskoa lapsen omaan viisauteen ja vaihteeksi kuunnella heitäkin?” (Marikka Bergman, Pientä elämää etsimässä -blogi)
“Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten kiinnostavaa luettavaa tämä olikaan. Lisäksi toivon, että se sai minut ajattelemaan asioita edes vähän enemmän lapsen kannalta.” (Jori, Kaiken voi lukea -blogi)
“Aiemmin muun muasa kirjasta Muumit ja olemisen arvoitus tuttu Laajarinne sivaltaa tässä uutukaisessaan ärhäkästi meidän aikuisten pyrkimystä kontrolloida koko ajan lapsiamme.” (Minna Hietakangas, Evita.fi)
“Ristiriitoja vältetään, vaikka maailma koostuu ristiriidoista, eikä niitä voi välttää. Vanhempien ylisuojelevuus kääntyy lasta vastaan.” (Ninni Myllyoja, Talouselämä)
“Laajarinteen asiallinen ja ajankohtainen pohdita lasten ja nuorten asemasta on paikallaan, koska liian usein lasten ja nuorten puolesta puhuu aikuinen, usein sellainen, mistä tulee mieleen kukkahattuun sonnustautunut pihapoliisi.” (Pauli Poutanen, MTV3)
“[…] erittäin harvinainen ja kaunis kannanotto vapauden, rauhan, rakkauden ja ihmimillisen elämän puolesta.” (Miina Supinen, Sokeripala-blogi)
“Kirjan erityinen arvo on siinä, että se asettaa kysymysmerkit riittävän syvälle ja herättelee tietoisuutta kasvatustoimintamme taustamotiiveista ja todellisista tavoitteista.” (Jarno Paalasmaa, Opettaja-lehti)
“Kirja on pamflettinakin melkoinen pommi. Sen toivoisi olevan keskustelun alustus sillä tilanne yhteiskunnassamme on kasvatuksen ja lasten sekä nuorten aseman suhteen kriittinen.” (Pentti Tynkkynen, Parikkalan-Rautjärven Sanomat)
”Laajarinteen analyysi on terävää, mutta välillä päätelmät menevät liian pitkälle.” (Kyösti Hagert, Kommentti)
Jukka Laajarinne 
Moi Laajis!
Kaverini kautta kuulin kirjastasi joitakin päiviä sitten, joten lainasin sen HelMet-verkkokirjastosta. Yhden vuorokauden laina-aika riitti juuri ja juuri lukemiseen.
Tykkäsin teoksestasi. Jännä juttu oli, että siinä oli melkoisen paljon samanlaisia ajatuksia kuin Charles Eisensteinilla on kirjassaan Ascent of Humanity ja joissakin esseissään. Oletko mahdollisesti joskus lukenut hänenkin juttujaan, vai oletteko vain molemmat päätyneet samoihin järkeviin päätelmiin hieman eri teitä?
Jälkimmäistä itse veikkaan, koska CE:n juttuja ei melkein kukaan täällä Suomessa ole ilmeisesti lukenut. Mies käsittelee tuossa paksuimmassa kirjassaan aika paljon juuri nykyelämän epäinhimillisyyttä ja sitä miksi nykyisin ollaan usein niin onnettomia. Hänen kirjansa koulua ja kasvatusta koskevat osiot sisältävät paljon samaa asiaa kuin sinunkin kirjasi. Samoin hänen näkemyksensä nykyajan talousjutuista ja esim mieli-ruumis-jaottelusta ovat mielestäni jossain määrin aika samanlaisia kuin sinunkin esittämäsi.
Tässä on joitakin lainauksia hänen kirjastaan ja esseistään.
1) ”When I tell a student, hand in this assignment by Friday or your grade will suffer, I am essentially imposing my priorities and values onto their life. I am saying, ”This assignment should be more important to you than whatever else is going on in your life. Your argument with your girlfriend, your social development, your family crisis… whatever it is, I don’t care.” I am saying, ”I know what is best for you.
[…]
When a student doesn’t do their work, my first thought is that they simply have another priority in life, which is something I would like to honor and respect. Who am I to punish them for listening to their inner voice and respecting their own priorities? Instead I should congratulate them.”
(Lähde: http://www.ascentofhumanity.com/grades-a-gun-to-your-head.php )
2) ”Similarly, Attention Deficit Disorder, ADHD, and my favorite, Oppositional Defiant Disorder (ODD) are only disorders if we believe that the things presented for our attention are worth paying attention to. We cannot admit, without calling into question the whole edifice of our school system, that it may be completely healthy for a ten-year-old boy to not sit still for six hours in a classroom learning about long division and Vasco de Gama. Perhaps the current generation of children, that some call the Indigos, simply have a lower tolerance for school’s agenda of conformity, obedience, external motivation, right-and-wrong answers, the quantification of performance, rules and bells, report cards and grades and your permanent record. So we try to enforce their attention with stimulants, and subdue their heroic intuitive rebellion against the spirit-wrecking machine.”
(Lähde: http://www.realitysandwich.com/mutiny_soul )
3) ”Many teachers think of children as immature adults. It might lead to better and more ’respectful’ teaching, if we thought of adults as atrophied children.
— Keith Johnstone”
”Many ’well adjusted’ adults are bitter, uncreative, frightened, unimaginative, and rather hostile people. Instead of assuming that they were born that way, or that’s what being an adult entails, we might consider them as people damaged by their education and upbringing.
— Keith Johnstone”
4) ”The program of control is both subtle and pervasive. It is nearly always unconscious. If you are a parent, listen to yourself as you speak to your children. Notice when, through word or tone, you create a subtext of ”You are bad” or ”You are (conditionally) good.” If you have parents, listen for that in their communication to you. And finally, no matter who you are, listen for it in your communications with yourself. I have found it pervades my inner dialog. I am good because of this, bad because of that. I can’t do X because I’d be bad if I did. I must do Y or I won’t be good. You won’t necessarily use the actual words ”bad” and ”good”; instead you might employ substitutes like lazy, indulgent, selfish, greedy, or wrong for the former, and cool, nice, deserving, worthy, or right for the latter. Underneath these words, feelings of guilt, self-rejection, desire for approval, anxiety, and shame shepherd us through a life under control.
[…]
Survival anxiety is also what motivates the parents. We typically rationalize this breaking of a child’s spirit by saying it is for his ”own good”, either in terms of physical safety or in terms of winning a secure place in society. What would happen, after all, if we raised a child to do what he wants to do instead of what he has to do? A child who always put play before work? A child who never compromised his dignity? Such a child could not occupy the usual roles society offers, would never submit to the humiliating routines of school nor the routine humiliation of life in the Machine.”
(Lähde: http://www.ascentofhumanity.com/chapter5-4.php )
Kiitos sekä palautteesta että lukuvinkistä! En ollut aiemmin kuullutkaan Eisensteinista. Kovin tutulta kuitenkin kuulosti otteidesi perusteella. Taustat meillä ovat tosiaan monessa suhteessa aivan erilaiset, mutta mikäs sen hauskempaa.