Pipo

Käsityö- ja muotiblogit ovat kuulemma kaikkein suosituimpia, joten yritetään nyt sitten sitäkin.

Piponi katosi jonnekin muutama viikko sitten. Asia on vähän harmittanut, sillä kun jossain vaiheessa jouduin parsimaan sitä, ja tein sen oikein tyylillä, oli pipoon muodostunut tunneside. Talvella pipo on sitä paitsi tarpeen.

Päätän siis opetella virkkaamaan. Ostan kaupasta kaksi myttyä lankaa ja koukun. Saan kaupan päälle pienen opasvihkosen.

”Aloittelijat yleensä virkkaavat aika tiukkaa”, sanoo myyjä, ”mutta saa pipo aika tiheää ollakin.”

Tuumasta toimeen. Pipo-ohjeet löydän jostain lumilautailusivuilta, ja alan koukuttaa niiden mukaan. Tavoitteenani on tehdä ihan tavallinen punamusta pipo. Ensimmäisen illan tuotos on vaatimaton, pieni suippokärkinen lämiskä. Homma onkin paljon, paljon hitaampaa kuin olin kuvitellut.

Toinen ilta.

Jukka: VITTU PERKELE!
Vaimo: Noinko huonosti ovat asiat?
Jukka: En kyllä todellakaan olisi ruvennut tähän hommaan, jos olisin tiennyt.

Kaupan myyjän lause: ”saa pipo aika tiheää ollakin” mielessäni olen jokaisen silmukan koukkaistuani vähän kiristänyt, ettei tulisi liian löysää. Se taas on johtanut tilanteeseen, jossa joudun kynnet verillä vetämään jokaista reikää auki, jotta sitten saisin hartiavoimin koukun survottua lähinnä turkkilaista mattoa muistuttavan villalevyn läpi. Jokainen uusi silmukka vie aikaa vähintään viisi sekuntia. Ei todellakaan sellaista leppoisaa terapeuttista puhdetyötä, jollaiseksi olin virkkaamisen kuvitellut. Fyysisestikin aika rankkaa hommaa.

Raportoin projektistani facebookissa.

Jukka: Ja etenemistiedote: Just niinku lankakaupassa sanoivat, aloittelija virkkaa helposti (lue: vaikeesti) aika tiukkaa. Eipähän sitten tuule läpi.
Harri Kumpulainen: Jos tiukkaa tekee osta isompi koukku.

Isompi koukku? Ei kai se nyt voi olla ratkaisu tilanteeseen, jossa pienempikään ei mene läpi? On keksittävä jotain muuta. Lopetan silmukoiden kiristämisen.

Seuraavana päivänä saan facebookissa vielä lisää kannustavaa palautetta.

Laura Honkasalo: Toi virkkaaminen kyllä lämmittää sydäntä. Nuorilla miehillä on toivoa!

Ai nuorilla? Mä en kuulkaa pysty tekemään tätä silmälasit päässä.

Viidentenä iltana piponi on jo saavuttanut päälaen laajuuden, joten olen lopettanut levennyssilmukoiden tekemisen.  Jostain syystä virke kuitenkin näyttää yhä laajenevan leveyssuunnassa. Lisäksi se pyrkii käpristymään ulospäin, mutta toivon asian korjaantuvan, kunhan pääsen tarpeeksi pitkälle. Saan huolestunutta palautetta.

Vaimo: Sun pitäis varmaan alkaa kaventaa tota, ettei se vaan leviä semmoiseksi lieriksi.
Jukka (äkäisenä): Ei tätä kavenneta! Tää vaan lopetetaan leventämästä. Ja mä oon tehnyt jo monta kierrosta ihan suoraa putkea. (Äänetön lisäys: Ja geometria on kuule mun kaikkein vahvinta alaani! Ei todellakaan tartte tulla neuvomaan!)

Jokin pipossa on joka tapauksessa menossa pahasti pieleen. Virkkeen jännitteet ja sisäinen muoto aiheuttavat sen, ettei ole sama, kääntääkö sen oikein vai nurin päin. Ja oikein päin se on vielä leveämpi kuin nurin. Vaikka tässä nyt aloittaisi kaventamisen, muodostuisi pipon yläosaan sellainen säkki, että siihen mahtuisi vähän isommatkin dreadlockit. Keskiyön aikaan vaimo jo nukkuu, kun ryhdyn Penelopen työhön: puran sen, minkä olen päivällä virkannut. Tavoitteena on, että pääsen kaikessa hiljaisuudessa aloittamaan tasalevyisen vaiheen uudelleen aikaisemmassa vaiheessa.

Kuudes ilta. Pipo jatkaa edelleen levenemistä, ilmeisesti siitä syystä, että työn edetessä opin tekemään yhä rennompaa silmukkaa. Tämä ei nyt ole menossa suunnitelmien mukaan. On sittenkin ryhdyttävä kaventamaan, ja pipon yläosasta tulee väkisinkin tarpeettoman leveä.

Kymmenes päivä. Valmista tuli. Tämmöinen:

Ei ihan suunnitelmien mukainen, mutta pipo kuitenkin. Tavallaan. Pakko varmaan alkaa tehdä uutta ja toivoa, että siitä tulisi vähän fiksumman muotoinen.