Avainsana: Yhteisöllisyys

Jatkan tasa-arvokysymysten käsittelyä Hirliin kommentin pohjalta. Sitä paitsi tämä tasa-arvokeskustelu näyttää olevan yksi blogistanian keskeisiä kysymyksiä, joka räiskähtelevyydessään provosoi vähän väkisinkin ottamaan osaa. Yritän nyt hieman hahmotella tasa-arvokeskustelun ongelmia jonkin sorttisesta oikeudenmukaisuusnäkökulmasta.

Pitäisin näin alkajaisiksi oikeudenmukaisuuden kriteerinä eräänlaista reiluuden ajatusta: syntyperän, sukupuolen tms. itse valitsemattomien ominaisuuksien ei tulisi määrätä ihmisen mahdollisuuksia ja velvollisuuksia, vaan niiden tulisi olla kaikille samat. Oikeudenmukaisuus on siis tässä mielessä jokseenkin yhtä tasa-arvon kanssa, ja siitä seuraa mielestäni tärkeä lisätoteamus:

Oikeudenmukaisuutta ei voi vaatia vain tietyille ihmisille vaan aina kaikille. Muutoin ollaan jo puolueellisia ja siksi epäoikeudenmukaisia.

Sivuutan siis kokonaan sen kaltaiset väitteet, kuin että ”kyllähän naiset ovat yhtä arvokkaita kuin miehetkin, ja juuri sen vuoksi suojelemme heitä pitämällä heitä kotona lukkojen takana.”

Netin tasa-arvokeskustelua hallitsee se piirre, mikä hallitsee montaa muutakin keskustelua: kovinta ääntä eivät välttämättä pidä fiksuimmat ihmiset vaan – äänekkäimmät.

Niin naisasialiikkeen kuin miesasiamiestenkin moraalisena heikkoutena on, että on valittu tietty ihmisryhmä, jonka etuja ajetaan jokseenkin tilanteessa kuin tilanteessa, kulloisistakin tosiasioista riippumatta. Esimerkiksi se, että jotkut feministit vaativat naisten välistä solidaarisuutta kiistatilanteissa, ei edusta pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen. Sen sijaan se edustaa moottoripyöräjengiläisen eetosta, jossa kerhoveljen puolelle asetutaan aina.

Seuraavat väittämät ovat kehnoja lähtökohtia asialliselle keskustelulle:

”Yhteiskuntamme on naisvihamielinen.”

”Yhteiskuntamme on miesvihamielinen.”

”Miehillä menee maassamme paremmin kuin naisilla.”

”Miehillä menee maassamme huonommin kuin naisilla.”

Ne ovat kehnoja lähtökohtia, koska niissä oletetaan perustaksi se, minkä pitäisi vasta harkitun ja monisyisen tarkastelun jälkeen tulla ilmi, jos on tullakseen. Väittämien taustalla on varmasti historiaa ja perusteluita, mutta ne on yleensä jätetty pohtimatta ja avaamatta, vaikka se olisi ymmärretyksi tulemisen kannalta ensisijaisen tärkeää.

Huomautettakoon, että Platon on vihjaillut esimerkiksi seuraavasta mahdollisuudesta: Oikeudenmukaisuus on sitä, että asioihin suhtaudutaan sellaisina kuin ne ovat, ei sellaisina kuin niiden luullaan tai toivotaan olevan.

Esimerkkinä lasikaton ja lasilattian problematiikka

Naisia on vähemmän kuin miehiä sekä yhteiskunnan ylimmillä että alimmilla portailla. Naiset ovat aliedustettuina niin yritysten johdossa kuin syrjäytyneissäkin. On selvää, että tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät toteudu. Miten tähän tulisi suhtautua?

Miesasiamiehet: ”Taas meitä syrjitään.”

Naisasianaiset: ”Taas meitä syrjitään.”

Kumpikin näkökulma on perusteltu mutta vaatii laput silmillä -ajattelua, jossa keskitytään vain siihen ilmiön osaseen, joka ajaa omaa agendaa. Vaaditaan yhden tai toisen oireen muuttamista, mutta taustan avaaminen ei kiinnosta.

Mistä lasilattiassa ja -katossa sitten on kysymys? Väitän, että niin lattia kuin kattokin ilmentävät sitä, että naisena olemisen tila todella on hieman kapeampi kuin miehenä olemisen. Yksilöllisten ratkaisujen asemesta naisten elämässä painottuu tietynlainen keskiluokkaisuus tai kohtuullisuus. Muinaiskreikkalaisessa mielessä kohtuullisuus on hyve, modernin individualistin silmissä taas omapäiset ratkaisut. Kumpaa arvomaailmaa kohti meidät tulisi pyrkiä?

Ongelmanasettelu on ehkä, juuri liikkumavaran erilaisuuden vuoksi, pelkistettävissä akselille yksilöllisyys – yhteisöllisyys. Haluammeko ajatella ihmistä ensisijaisesti yksilönä vai yhteisön osana? Kysymys on aika paljon huolenpidon määrästä.

Jos ajamme yksilöyden asemaa, teemme toisille, niin kuin pikkupojille tehdään: annetaan niiden tulla toimeen. Ei mennä liian pian lohduttamaan, jos toista itkettää, sillä mikä ei tapa, vahvistaa. Annetaan vielä aikuisenakin vapaus, johon toki liittyy vastuu: huonoistä valinnoista seuraa huonoja seurauksia, hyvistä hyviä. Ovet ovat yhtä auki pankkiin kuin pahvihökkeliinkin. Tai no, eivät nyt sentään yhtä auki: syrjäytyminen on paljon helpompaa kuin menestyminen. Yksilö saa joka tapauksessa elää ja kuolla vapaana, ja se on tärkeintä. Oikeudenmukaisuuden periaatteen mukaan odotamme tietenkin itsellemme samaa kohtelua.

Jos taas painotamme yhteisöllisyyttä, teemme toisille, niin kuin pikkutytöille tehdään: pidetään niistä huolta, kehotetaan kohtuullisuuteen, estetään tekemästä tyhmyyksiä tai edes mahdollisia tyhmyyksiä. Ohjataan mukavalle polulle eikä seikkailuihin. Luultavasti ne alkavatkin pitää itseään tärkeänä yhteisön osana, jonka tekemisillä on merkitystä. Ihmisellä on hyvä olla jonkinlaiset raamit, joiden sisällä elää ja toteuttaa itseään.

Kärjistetysti jotenkin noin.

Eksistentialisti valitsee tietenkin individualismin: vapaus on arvo sinänsä. Siihen kuuluu tietenkin täysi omavastuu ja ahdistus sekä tarpeettomuuden tunne. Moni pakenee niitä kännäämiseen ja itsemurhiin.

Utilitaristi pohtinee hyvinvointia: naiset kulttuurissamme näyttäisivät voivan paremmin. He elävät pidempään ja terveempinä. Eikä uusliberalistien kuva ihmisestä järkevänä olentona pidä paikkansa: ihmiset tekevät tyhmyyksiä, jos viisaammat eivät valitse heidän puolestaan. Useiden mitattavissa olevien asioiden valossa rajat, kunhan ne on oikein asetettu, ovat ihmiselle hyväksi. Ongelmaksi jäävät ne asiat, joita ei voi mitata.

Jos jompi kumpi arvoasetelma on oikeampi kuin toinen, niin kumpi? Todettakoon, että kummankaan sukupuolen kasvatus ja yhteiskunnallinen asema ei maassamme ole lähelläkään minkäänlaista mahdollisuuksien ääripäätä. Jos jompi kumpi elämänmuoto on oikeampi, tulisiko mennä vielä sitä kauemmas samaan suuntaan? Vai löytyykö hyvä kompromissi jostain välimaastosta? Mitä oikeasti halutaan? Ja ennen kuin yrittää vastata tuohon viimeiseen kysymykseen, on muistettava: kaikkea ei voi saada. On valittava. Ja tämä, jos jokin, tunnutaan äänekkäimmässä tasa-arvokeskustelussa lähes poikkeuksetta unohdettavan.

Kriittisiä huomioita

Reduktionstinen kysymyksenasetteluni unohtaa tietenkin biologian (joka ihan aikuisten oikeasti myös vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen) sekä sen, että kattoja ja lattioita koskevat tiedot, tilastot, koostuvat lukuisista yksilöistä mutta yksilöt eivät tilastoista.

Teksti on kirjoitettu alusta loppuun eikä ole sen koommin tullut luetuksi. Saattaa keskeneräisyydestään johtuen sisältää valtavat määrät epäkoherenssia ja kummallista ajatuksenvirtaa. Mutta pelkkä blogaus tämä onkin.