Walter Gropius tunnetaan Bauhaus-liikkeen perustajana ja yhtenä funktionalismin keskeisenä hahmona Le Corbusierin ohella, ja hänen ajatuksensa ovat vaikuttaneet ainakin välillisesti myös situationismin syntyyn, ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Gropius toimi pääsuunnittelijana eräälle Berliiniin 60- ja 70-luvuilla rakennetulle lähiölle, joka nimettiin hänen mukaansa Gropiusstadtiksi. Länsi-Berliiniä ei voitu kasvattaa horisontaalisesti, joten asuntoja pinottiin senkin edestä pystysuunnassa. Alueella ei kuulemma asuta kovin mielellään, joten asunnot ovat halpoja ja keräävät ongelmia puoleensa.
Pakkohan näitä asumiskoneita oli käydä katsomassa.
Ensivaikutelma oli – kirjaimellisesti – massiivinen. Mutta hämmästyttävän tutunomainen ja jopa viihtyisä. Valtavien kerrostalojen väliin jäävä maasto on vehreää ja puistomaista. Gropiusstadtin taustalla vaikuttanut näkemys on oikeastaan tismalleen sama kuin monien suomalaistenkin lähiöiden. Ainoa olennainen ero näyttäisi olevan mittakaava. 12-kerroksisetkin talot, jotka Suomessa näyttäisivät tosi isoilta, antavat parikymmenkerroksisten tornien rinnalla leppoisan vaikutelman.
Maan tasa on yllättävän vilkkaassa käytössä. Tämä saattaa johtua yksinkertaisesti vajaan 14.000 asukkaan määrästä neliökilometriä kohden, mutta tekee alueesta elävän ja turvallisenkin oloisen. Lähiön siisteys suorastaan yllätti. Ei lasinsiruja ja muuta roskaa. Graffitejakin seinillä on berliiniläisittäin erittäin maltillisesti.
En yritä arvioida alueen viihtyisyyttä synkimmän talven keskellä, mutta nyt – eihän tässä ole mitään vikaa! Oikeastaan kaikkein kiinnostavinta Gropiusstadtissa on se, miten vähän se poikkeaa suomalaisista, paljon, paljon pienemmistä sukulaisistaan. Missä kaikki emergenssi?
Kuvia kannattaa klikata suuremmiksi.
Jukka Laajarinne 