Tuuliajolla – erään kirjan synty

Oli vuosi 2019. Graafikko-kuvittaja Elina Warsta julkaisi Solmu Designin Instagram-tilillä kaksi kuvaa: Jätti-Putin ja Laule-Liin potretit. Ne olivat muisto jo vuosien takaisesta kuvakirjayrityksestä, joka ”oli liian huono kustannettavaksi”, mutta Elina kertoi pitävänsä tyypeistä edelleen.

Ja niin pidin minäkin. Hahmoissa oli sitä jotakin. Olisi sääli, jos he eivät saisi herätä henkiin kirjan sivuilla.

Olimme aiemmin tehneet Elinan kanssa kuvakirjan Multakutri ja suon salaisuus. Yhteistyömme oli ollut mutkatonta, ja olin ollut aivan otettu Elinan tunnelmallisesta kuvituksesta ja kauniista graafisesta suunnittelusta. Multakutri on edelleen yksi suosikkejani omista kirjoistani. Niinpä uskalsin ottaa Elinaan yhteyttä. Jospa tehdään taas kirja yhdessä ja annetaan Jätti-Putille ja Laule-Liille elämä.

Sain nähdäkseni hänen alkuperäisen käsikirjoituksensa. Sen henkilöinä oli joukko ilmalaivalla liikkuvia sirkustaiteilijoita, ja yhdellä aukeamalla he nostivat rannalle ajautuneen jättiläiskalan takaisin veteen. Nämä olivat elementtejä, joita päätin hyödyntää uudessakin tarinassa, etenkin kun Elina toivoi, että kalalle olisi kirjassa edelleen edes jonkinlainen paikka.

Ilmalaivalla lentävät sirkuslaiset herättivät minussa vahvoja mielikuvia ehkä sadan vuoden takaisesta satumaailmasta, julesvernemäisen oudoista matkoista ja seikkailuista tuntemattomilla seuduilla. Ja tietenkin sirkuksen mukana karkaamisesta. Näistä aineksista kirjoitin luullakseni kaikkien aikojen parhaan lastenkirjatekstini.

Kului aikaa. Jopa vuosia. Kummallakin meistä oli muita kiireitä. Kustantajaksi valikoitui lopulta Otava. Käsikirjoituksessa oli vielä hiottavaa (kustannustoimittaja Katriina Kauppilalle kiitos!), sivumäärästä käytiin keskusteluja ja niin edelleen.

Lopulta Elina alkoi kuvittaa. Kun näin ensimmäiset mustavalkoiset kuvat, olin aivan hurmaantunut. Ja kun värejä tuli lisää, olin entistäkin innostuneempi. Näin tapahtuu harvoin: yleensä, kun saan tekstin käsistäni, se lakkaa kiinnostamasta. Mutta nyt Elinan valitsema graafinen ilme ja valtavan kauniit koko sivun kuvat herättivät minussa yhä uusia wohohou!-tuntemuksia. Huomasin olevani suorastaan kateellinen niille, joille tämä kirja luetaan jo lapsena, ilman että he tietävät tarinaa entuudestaan.

Kuvakirjatekstejä kirjoittaessani ajattelen aina aukeamajakoa ja sitä, mitä kerrotaan tekstissä ja mitä kuvissa. Käsikirjoitus pitää siis sisällään myös kuvitusohjeita. Lisäksi teksti on rytmitettävä sivujen ja aukeamien mukaan. Kuvakirja ei ole sama asia kuin kuvitettu satukirja.

Elina ratkaisi joitakin asioita toisin kuin olin mielessäni ajatellut, vahvan visuaalisen näkemyksensä johdattamana. Hän myös mahdutti taiteensa kahdeksan sivua lyhyempään formaattiin kuin mihin olin tekstini rytmittänyt. Ja koska kuvat olivat niin tavattoman upeita, oli selvää, ettei niihin pitänyt liiemmälti kajota, vaan minun oli sovitettava kirjoitukseni kuvien mukaiseksi. Tästä syntyi jotakin kiinnostavaa.

Tekstissäni oli ollut jaksoja, joissa olin ajatellut tarinaa kuljetettavan kokonaan ilman sanoja toinen toistaan seuraavien kuvien sarjoina. Näitä kuljetuksia ei nyt kuvissa ollut, vaan tarinaan oli syntynyt katkoksia. Ne tietenkin vaativat muutoksia tekstiin.

Olisin voinut kirjoittaa aukot umpeen, selittää aukeamien väliset siirtymät tyyliin: ”Iltapäivällä he huomasivat alapuolellaan hylätyn hedelmätarhan ja laskeutuivat päärynäpuiden keskelle.”

Huomasin kuitenkin aukkokohtien vetävän minua puoleensa. Ne tarjosivat toisenlaisen, kiehtovan kerrontamahdollisuuden. En muista aiemmin törmänneeni ratkaisuun lasten kuvakirjoissa, mutta päätin jättää aukot aukoiksi.

Muissa taiteissa vastaavat siirtymät ovat arkea. Elokuvissa hypitään ajassa ja paikassa silmänräpäyksessä tapahtuvilla leikkauksilla jatkuvasti ilman, että asiaa erikseen selitetään. Samoin kirjallisuudessa. Ja sarjakuva vasta onkin aukkojen taidetta: ruutujen välissä, siellä minne emme näe, tapahtuu yhtä paljon kuin ruuduissa. Eikä se, etten muista törmänneeni leikkauksenomaisiin siirtymiin pienten lasten kirjoissa, tietenkään tarkoita, etteikö sellaisia olisi harrastettu. Itselleni tämä oli kuitenkin jotakin uutta ja ihmeellistä, josta halusin päästä kertomaan.

Kirja on tällä hetkellä painossa ja ilmestyy joskus heinä-elokuun vaihteessa. Yleensä olen jo tässä vaiheessa heittänyt kirjalle hyvästit ja suuntaan mieleni kohti seuraavaa. Mutta nyt… Maltan tuskin odottaa! Kiitos Elinan tästä tuli jotakin paljon hienompaa kuin mitä osasin edes kuvitella.

Kaikkien tämän kirjoituksen kuvien (c): Elina Warsta