Tasaista pidellyt

Loppusyksystä yritin innostua sisäboulderoinnista. Ei ole terveellistä hommaa eivätkä paikatkaan oikein kestä semmoista huhkimista. Kaiken lisäksi sisäboulderoinnista puuttuvat oikeastaan kaikki ne elementit, joiden vuoksi joskus aloitin kiipeilemisen: luonnossa liikkuminen, avaruus, jylhät paikat. Ranskan-reissun aikana sain sormien nivelet taas paranneltua, ja palattuani kävin pari kertaa Haukilahden liittymässä jäätä nakuttelemassa. Monet reitit olivat yläosastaan kuivia; toppaaminen ei tuntunut hauskalta ja tuli otettua pakkeja. Kävi yksinkertaisesti niin, että siinä paikassa boulderoimisessa loppui motivaatio kesken:

Eikä se Länsiväylän liikennekään mikään varsinainen luontoelämys ollut. Paukkupakkaset puolestaan edustivat sitä väärää luontoa.

Niinpä meikäläisen kiipeily on viime aikoina ollut lähinnä tällaista:

Mutta eilen käytiin Jepen kassa tuolla Salon suunnassa. Pääsin lopulta kopsuttelemaan hyvää jäätä lumisessa metsässä riittävän korkeita pätkiä. Nousin talven ensimmäisen jääliidini (vasta nyt!), ja voi että, kun tuli hyvä mieli! Bonuksena umpihankihiintolähestyminen ja kaikkea.

Se oli tämmöinen mesta (kuvassa Jeppe siinä kaikkeinhelpoimman linjan alussa):

Nyt vain korkein odotuksin tähystelen seuraavaa varsinaista reissua.

Sheör änd enzoi

On vähän laiska olo blogipäivittelyn suhteen, mutta ainahan voin suositella teille muuta luettavaa.

Tässä kolme kirjallista blogia, joita olen jo jonkin aikaa seuraillut mutta jotka ovat silkkaa saamattomuuttani jääneet uupumaan linkkilistalta:

Marika Laijärven Maaginen arkki, Ina Westmanin INAhdus, Penjami Lehdon Jäljen ääni

ja yksi ulkoilullinen: Petteri Nurmisen Rakas päiväkirja…

Share and enjoy!